Etusivu: Kyberturvallisuuskeskus
Etusivu: Kyberturvallisuuskeskus
Valikko

10 + 1 näkymää tietoturvan vuodelle 2019

Tietoturva Nyt!

Kybermaailmassa jokainen päivä tapahtuu - ja paljon. Uusien ilmiöiden hiljaisten signaalien hahmottaminen jo tutuiksi käyneistä tietoturvailmiöistä ei ole yksinkertaista. Tosin jälkiviisaille kenties päivän selvää. Ajan hermolla pysyminen vaatii, että arjessa vilkaistaan säännöllisesti myös tulevaan. Näin vastaan ei tule isoja yllätyksiä, joihin ei ole lainkaan varautumiskeinoja.

Vuoden 2019 tietoturvanäkymät perustuvat Kyberturvallisuuskeskuksen ja yhteistyöverkostojemme yhteisarvioon. Ne ovat osa Tietoturvan vuosi 2018 -katsaustamme, jonka julkaisupäivä lähestyy. 

Jotain vanhaa, jotain uutta

Esimerkiksi Office 365 -tietojenkalastelutapaus todisti, että alkuun harmittomalta ja harvinaiselta vaikuttava tietoturvailmiö voi roihahtaa epidemiaksi, joka lyhyessä ajassa koskettaakin suurta osaa työssä käyviä ihmisiä. Office-huijauksia voidaan pitää vuoden 2018 tietoturvavitsauksina, jollaisia odotamme myös vuonna 2019. Ilmentymistavat jäävät vielä nähtäväksi.

Jos 2019 näämme pienistä puroista kasvavia kybertulvia, myös tietoturvan perusosaamista on syytä pitää silmällä. Etenkin organisaatioiden tietoturvan perusasioissa on yhä parannettavaa, sillä muun muassa päivityksistä, varmuuskopioinneista ja salasanoista pitäisi pitää parempaa huolta.

Tässä 10 + 1 näkymäämme vuodelle 2019.

""